Month: helmikuu 2017

Frank Sinatra on yksi populaarikulttuurin unohtumattomista tähdistä

Frank Sinatran vaikutus viihdemaailmaan on ollut merkittävä hänen kahdeksalla vuosikymmenellä jatkuneella urallaan. Sinatran ura alkoi 1930-luvun teini-idolina. Uransa lopussa hän oli muodostunut amerikkalaisen viihdemusiikin ikoniksi, joka tunnetaan ympäri maailmaa. Monilahjakas Sinatra valloitti yleisöä mm. jazz-laulajana ja näyttelijänä ja toimi lisäksi musiikkimogulina, elokuvatuottajana ja toimi myös politiikan kulisseissa. Lapsitähdestä teini-idoliksi Frank Sinatra syntyi italialaiseen perheeseen Hobokenissa Lue lisää

Suomipunkin veteraani nauttii aiempaa rauhallisemmasta työrytmistään

Petri Tiili, joka tunnetaan paremmin Pelle Miljoonana, syntyi Haminassa vuonna 1955. Hän asui perheensä kanssa rintamamiestalossa insinööri-isän ja kanslisti-äidin kanssa. Teini-iässä hänen intohimonsa ei ollut niinkään musiikki, vaan nuoren pojan kunnianhimo kohdistui jalkapallon pelaamiseen. Beatlesia ja Rolling Stonesia hän kuitenkin kavereidensa kanssa kuunteli. Tuolloin Petrin suurin idoli oli brasilialainen tähtijalkapalloilija Pelé, jolta Pelle Miljoona otti lopulta nimensä. Soittamisesta hän kiinnostui lukiossa, jossa perustettiin myös ensimmäinen bändi. Petriä olisi kiinnostanut eniten rumpujen soittaminen, mutta hän joutui pakon edessä laulajan paikalle. Ylioppilaskirjoitusten jälkeen bändi hajosi bändikavereiden suunnatessa jatko-opintoihin tai työelämään ja Petri huomasi olevansa yksin Haminassa, ahdistavissa lapsuuden ympyröissä. Hän haki ja pääsi opiskelemaan Savonlinnan opettajankoulutuslaitokselle, vaikka ei varsinaisesti haaveillut opettajan ammatista.

Lue lisää

© 2021 Drophammer